Sattuipa kivasti että juuri viikonloppuna oli kauniit ilmat. Istuskelin takapihalla neulomassa ja toivoin että saisin edes vähän väriä naamaan, sitä kun on niin kalpea talven jäljiltä. Perhosia lenteli jo vaikka kuinka sekä muutama mehiläinen. Kiire näytti olevan niilläkin.

Villatakki etenee hitaanlaisesti. Vielä puuttuu toinen hiha ja kaulus. En ole ollenkaan varma tuleeko siitä sellainen kuin kuvittelin, vähän epäilyttää. No puolitoista sukkaa on ainakin valmistunut sitten viime postauksen.

520134.jpg

Ja seuraavaa työtä jo innolla suunnittelen. Kauan kauan sitten ostin jostakin Cowboy-lankaa (50 puuvillaa, 50 akryylia) ja olen neulonut siitä puseron joka on ollut tosi paljon käytössä ja hyvänä on silti säilynyt.

520132.jpg

Lankaa on vielä jonkinverran jäljellä eli jotain siitä pitää tehdä. Saas nähdä mitä.

Lisäsin juttua ja kuvia mm. kuvan villatakista tuonne 2000-luvulla tehtyjä sivulle. Ne löytyvät sieltä sivun loppupäästä. Yritän muka noudattaa jotain logiikkaa eli työt on jotakuinkin aikajärjestyksessä.
Tervetuloa katsomaan.

520149.jpg