Ennen pidin itseäni suht nopeana neulojana, mutta nyt on vauhti jotenkin hiipunut, taitaa johtua enemmän tästä taudista kuin iästä, paitsi että tällä hetkellä ei ole valittamista ; kädet ovat hyvässä kunnossa, ei kolota eikä pakota. Toisin oli viime kesänä, huhhuh. Se ranneleikkaus tuli kyllä tarpeeseen ja toivottavasti ei tarvitse ihan heti oikeaa rannetta operoida. Todennäköisesti sekin on vielä edessä, mutta ei voi tietää milloin. Nyt siis nautittaan neulomisesta.

Tulipa kiire tämän nykyisen neuleen eli huivin kanssa, halusin nimittäin kuvata sen kukkivan omenapuun oksalla. Täällä päin kukinta alkaa olla jo loppuvaiheessa eli kohta puu pudottaa kauniin kukkaverhonsa. Myös lumiverhoinen omenapuu osaa olla kaunis. Piti tikutella oikein joutuisasti ja niinpä vain sainkin huivin eilen valmiiksi ja vielä pingotettua ja kuvattuakin. Siitä tuli niin herkkä ja ohut, jotenkin keijukaismainen, että se käy hyvin yhteen kukkivan puun kanssa.

1620452.jpg

Malli    Viktorian lace today (Jane Somerby) malli Weldon´s volume 5, 1890
Lanka  Novita virkkauslanka, 100% mers. Puuvilla
Menekki n. 40 g
Koko    0,12 x 1,80 m
Puikot  3,5 mm

Malli ei ollut vaikea eli se ei hidastanut neulomista vaan langan ohuus. Täytyy myöntää, että pidän enemmän villan kuin puuvillan neulomisesta. No tulipahan huivista ilmava ja kevyt, hyvin kesäinen. Vähän häiritsi se, että neulos meni neuloessa vinoon, tosin pingotuksella sai asian korjattua, mutta tuleneeko se käytössä jotenkin esiin. Yksinkertaisuudestaan huolimatta malli on minusta kaunis ja tyylikäs.

1620448.jpg

Voisipa tällaisen tehdä itselleenkin, tämä menee lahjaksi.

Viikko sitten keittelin mustaviinimarjanlehdistä kesäistä janojuomaa ja kylläpä tulikin hyvää (kerättiin erään talonraunion ympäriltä villintyneistä mustaviinimarjapensaista, onkohan se luvallista?Omasta pihasta ei viitsitty, kun ei kuulemma tule marjoja jos riipii lehdet). Mehu kulkee Louhisaarenjuoman nimellä. Ohjeita löytyi monenlaisia, minä kokeilin sekä viini- että sitruunahappo versiota. Lehtiä oli kai aika runsaasti, sillä juomasta tuli hyvin maukasta, saa laimentaa aikalailla vedellä. Viinin kans siitä saa hyvää boolia, väkevistä en tiedä mutta käy varmaan lantrinkina niidenkin kanssa. Suosittelen.

1620456.jpg

Malja kesälle.