Lankavaraston kevennyskamppanja jatkuu hitaasti (- 60 g) mutta varmasti. Kudoin kangaspuilla huiveja Vuorelman kampalangasta (100 % villaa) joskus 7 vuotta sitten. Tuossa yläpalkissa, tai miksi sitä nyt kutsutaankaan, on lähikuva kyseisistä huiveista. Yksi vyyhti oli jäänyt käyttämättä ja kun se on hyvää lankaa niin pitihän siitä jotain keksiä. Väri vaan ei ole ihan mieleinen. No yhdessä toisessa lanlalaatikossa on pyörinyt montamonta vuotta kolme pientä kerää ohuenohutta mohairlankaa jotka äiti on ostanut ehkä jo 60-luvulla. Olikin iloinen yllätys kun näin Sannan blogissa samaista lankaa. Lieneekö hänen mummonsa ja minun äiti käyneet samassa lankakaupassa.

739288.jpg

Tässäpä oiva lankapari seuraavaa huivia varten. Tuota mohairia oli vain 40 grammaa joten yksinään siitä ei olisikaan tullut mitään. Ja yhdistämällä nuo kaksi värikin muuttui kivemmaksi (jokaisessa meissä asuu pieni Ruuneperi). Minulla on kerintälaite jolla saa kätevästi lankavyyhdit kerälle ja niinpä kerin nuo kaksi lankaa yhteen. Tyhmä teko sillä neuloessa tuli ongelmia koska toinen lanka oli joustavampaa kuin toinen. Vähänväliä piti katkaista mohairlanka ja jättää ylimääräiset pätkät pois eli viimeistelyä riitti. Niitä kai on olemassa sellaisiakin kerintälaitteita joilla saa useamman langan kierrettyä keskenään. Sellainen olisi pitänyt olla.

778305.jpg

Huivista piti tehdä kapea koska lankaa oli noin vähän. Mallia pähkäilin aikani ja valitsin Tikrun sivuilta löytyneen Haruha huivin. Ja tällainen siitä tuli:

778307.jpg
Malli     Tikrun Haruha-huivi
Lanka   Vuorelman kampalanka tex 28 x 2 (100 % villa) ja Pichenette (100 % mohair), menekki n. 60 g
Puikot   3,5 mm
Lev      16 cm
Pituus   185 cm

Huivista tuli mukavan kevyt ja pehmoinen mutta kuvio siitä ei näy kovin selkeästi. Uskon että tätä tulee  käytettyä jahka ilmat viilenee.

Huivin punaviiniä muistuttava väri innoitti meidät lähtemään kuvausretkelle kanootilla. Mukaan otimme tietenkin punaviiniä ja viinilasit. Kirsikoitakin olisimme halunneet, koska ne olisivat käyneet väritykseen mutta pahussoikoon olivat loppuneet kaupasta joten piti  tyytyä mansikoihin. Ja koska me ei olla hienostelijoita niin tehtiin tuhdit ruisleivät mukaan. Ruisleipä ja punaviini onkin ihmeen hyvä yhdistelmä. Melottiin mukavalle kalliorannalle ja asetuttiin nautiskelemaan kesäillasta ja eväistä kuvauksen lomassa. Ne kuvat joissa oli mukana kuvausrekvisiittaa eivät onnistuneet, vaan eipä hätää; ne syötiin ja juotiin pois.

778319.jpg

778324.jpg

Varaston tyhjennys jatkuu.